Työhyvinvointi puheterapeutin arjessa
Tällä viikolla keskustelimme töissä hyvistä asiakaskohtaamisista. Eräs kollegani sanoi hienosti, että hyvän asiakaskokemuksen taustalla on puheterapeutin työhyvinvointi. Toden totta, jos en itse voi hyvin, miten jaksaisin auttaa jotakuta toista? Aloinkin pohtia työhyvinvointia siitä näkökulmasta, että mitkä tekijät edistävät työhyvinvointiani.
Vapaus valita
Työhyvinvointi koostuu monista pienistä ja suurista asioista. Koen, että merkittävin työhyvinvointiani edistävä tekijä on vapaus. Saan vapaasti valita, kuinka paljon teen töitä, ja miten työt viikkooni aikataulutan. Vaikka kalenterointi aiheuttaakin etenkin lukukausien alussa harmaita hiuksia, olen todennut, että onnistunut aikataulutus on merkittävä, ellei jopa merkittävin, työhyvinvointiani tukeva asia.
Olen keskustellut kalenteroinnista useiden kollegoiden kanssa. Minulle onkin käynyt ilmi, että tapoja aikatauluttaa tätä työtä on vähintään yhtä monta kuin meitä terapeuttejakin. Toiset tykkäävät aloittaa työpäivän hiukan myöhemmin ja jatkaa pidempään iltapäivällä, kun taas toiset haluavat tehdä työt ns. alta pois heti aamusta. Siksi mielestäni paras vinkki kalenterointiin ja työn suunnitteluun on se, että tarkastelee omaa elämäntilannetta ja sitä, millainen työskentelytapa sopii juuri minulle.
Itse olen aamuvirkku ja tykkään lähteä suoraan kotoa asiakkaiden luokse jo ennen aamukahdeksaa. Asiakaskäyntini painottuvatkin pääosin aamupäivään. On ihan parasta, kun voi mennä toimistolle lounaalle tietäen, että suurin osa päivän asiakaskäynneistä on jo takanapäin. Vielä parempi tilanne on silloin, kun ei tarvitse enää lähteä toimistolta mihinkään lounaan jälkeen, vaan voi tehdä loppupäivän kirjallisia töitä, nettiterapiaa tai vastaanottokäyntejä. Kiteytyksenä sanoisin, että mielestäni työhyvinvoinnin perustana on vapaus tehdä työviikosta omanlaisensa sekä aikataulullisesti että sisällöllisesti.
Tukka putkella suhaamista ympäri kaupunkia – vai ehkä sittenkin jotain muuta?
Muistan, kun pohdin yksityiselle puolelle töihin siirtymistä. Tuntui, että kaikki pelottelivat työn olevan vain pelkkää päiväkodista ja koulusta toiseen ravaamista lumi-, vesi- ja räntäsateessa – ja kyllä sieltä taivaalta varmaan muutama ankkakin sataisi. Valehtelisin, jos sanoisin, ettei auton kanssa parkkipaikan etsiminen lumimyräkässä joskus ärsyttäisi, mutta haluan tuoda esiin myös niitä liikkuvan työn hyviä puolia, joita olisin itse halunnut kuulla työpaikan vaihdosta miettiessäni.
Oikeastaan voisin sanoa, että jopa hiukan yllätyin siitä, kuinka vähän kamalaa liikkuva työ lopulta onkaan. Keskusteluissa työkavereiden kanssa on käynyt ilmi, että en ole ainut, joka on saman yllätyksen kokenut. Eräskin työkaveri kertoi, että juuri liikkuvasta työstä kuultujen kauhukuvien vuoksi hän jäi vuosiksi pohtimaan työpaikan vaihdosta. Kun vihdoin päätös siirtyä liikkuvaksi terapeutiksi tuli tehtyä, ainoaksi kysymykseksi jäi: miksi en tehnyt tätä aiemmin?
Olen temperamentiltani melko vauhdikas. Siksi pidänkin siitä, että päivässä on paljon vaihtelua sekä fyysisen ympäristön että työn sisällön osalta. Vaihtelu ja se, että puheterapiaan on varattu tietty rajattu aika, voi auttaa jaksamaan myös niissä hetkissä, kun asiakastyö tuntuu kuormittavalta. Vaikeissa tilanteissa itseäni helpottaa sen muistaminen, että olen täällä tämän rajatun hetken vain tätä lasta varten. Tekee mielelle hyvää, kun voi keskittyä vain yhteen, tässä tapauksessa asiakkaaseen, kerrallaan.
Liikkuva työ luo myös luonnollisia taukoja puheterapian toteuttamiseen. Ei autolla ajaminen tietenkään korvaa varsinaisia taukoja, mutta ainakin itselleni siirtymistä on muodostunut mukava hetki ajatella jotain aivan muuta kuin puheterapiaa. Fyysinen paikasta toiseen siirtyminen myös antaa minulle tunteen siitä, että työpäivä etenee terapiakäynti kerrallaan. Tykkään myös kuunnella musiikkia autolla ajaessa ja tällä hetkellä ahkerassa soitossa onkin ollut Iben uusin levy Räppäri. Kuulin myös eräältä työkaverilta, että joskus hiukan väsyneenä tsemppiä töihin on tuonut Antti Tuiskun – Rahan takii. Kyllähän laulusta pieni totuuden siemen löytyy myös liikkuvan puheterapeutin työhön: kuukauden lopussa voi viimeistään kiittää itseään siitä, että jaksoi liikkua paikasta toiseen ja kerryttää kotikäynneistä laskutettavia lisiä, jotka meillä täällä Äännekoulussa vaikuttavat suoraan terapeutin oman palkkapussin suuruuteen.
Työkaverit
Viimeisimpänä, muttei todellakaan vähäisempänä, haluan nostaa esiin työkavereiden merkityksen työhyvinvoinnille. Olen hyvin sosiaalinen ihminen, joten työkavereiden kanssa käydyt keskustelut ovat tärkeä osa päivääni. Liikkuvan puheterapeutin työ on itsenäistä, joten minulle on tärkeää, että voin jakaa sekä hankalat tilanteet että onnistumiset työkavereiden kanssa. Slackistä löytyviltä kanavilta voi kysyä hankaliin tapauksiin neuvoja, mutta niitäkin tärkeämpinä pidän työkavereilta saatavaa tukea, kun tunne ja tilanne ovat akuutisti päällä.
Toimistolla vietetyt lounastauot ja tiimipalaverit työkavereiden kanssa ovat tärkeä osa työviikkoani. Kokeilin hetken työskentelytapaa, jossa asiakaskäyntien jälkeen tulin kotiin tekemään työpäivän loppuun. Koirani oli tästä hyvin mielissään, mutta pian huomasin, ettei yksin kotona työskentely sovi minulle ollenkaan. Pohdin, mitkä asiat toimistolla ja kotona työskentelyssä eroavat, ja tärkeimmäksi syyksi nousi työkaverit ja työn lomassa sosialisointi. Työskentely asiakaskäyntien jälkeen toimistolla on auttanut myös työn rajaamisessa. Fyysinen paikasta toiseen siirtyminen auttaa mieltä erottamaan työ- ja vapaa-ajan.
Ja mitä tulee koiraani, hän on myös päässyt välillä kanssani Herttoniemen toimistolle. Ruusaa tituleerataankin toimistomme ja tiimimme työhyvinvointivastaavaksi. Loppuun kuitenkin pieni varoituksen sana karvaisten työkavereiden toimistolle tuomisesta: voi käydä niin, että työkaverit tottuvat karvakaverin läsnäoloon, ja sitten joutuukin tuottamaan kaikille pettymyksen, kun kaveri ei pääsekään mukaan.
Lue lisää Äännekoulun TEAL-kulttuurista.
Töihin Äännekoululle? Katso vapaat paikat täältä.
